Olen lueskellut nyt paljon kaamosaiheisia tekstejä, että minkälaisia vaikutuksia sillä on moniin ja kuinka siitä oikein selviydytään tai kuinka se selätetään. Se on totta, että valon väheneminen vaikuttaa moniin, itseenikin, mutta silti mietin, että miksi siitä pitää niin kovasti selviytyä? Selviytymisellä tulee itsellä mieleen stressitila: taistele, pakene, lamaannu. Mitäs jos me muutetaankin ajatustapaa, hyväksytään tämä pimeä aika ja sen tuomat muutokset itsessä ja sopeudutaan, eikä niin kovasti yritetä selviytyä.

Tuntuu, että ihmisillä on just nyt kiire, kiire töissä, kiire perheessä, kiire omien ja lasten harrastusten takia, kiire nukkumaan, kiire sairastamaan…ja samalla tekemättömien asioiden lista pyörii oravanpyöränä päässä. Varsinkin joulun alla. Kiire on ihmisen itsensä luoma ja mietinkin, että se voi olla monille keino selviytyä tästä kaamosajasta. Kaamos yrittää taas viestiä sinulle ihan jotain muuta, että rauhoituhan vähän. Kaamos kutsuu sinua pysähtymään, lepäämään, hiljentymään, niin kuin luontokin ympärillä on rauhoittunut ja hiljentynyt.

Itse olen kaamosihminen, jos niin voi sanoa. Valon määrän väheneminen vaikuttaa minuun selkeästi. Olen kuin karhu, joka menee talviunille ja herää vasta, kun kevät koittaa ja valoisuus lisääntyy. Minulla unen tarve lisääntyy ja päiväsaikaan koen enemmän väsymystä kuin kevät ja kesäaikaan. Ja ajatus kulkee hitaammin, minä kuljen hitaammin. En ehkä muista aina kaikkia asioita. 

Toisaalta nautin tästä kaamosajasta. Siitä, että kotiin tullessa voi sytytellä kynttilöitä, mennä sohvalle ja vetää peitto päälle, villasukat jalkaan, ottaa päikkärit. Nautin koiralenkeistä pimeään aikaan. Luonto ja metsä näyttäytyy ihan erilaiselta pimeydessä. Nyt haluan omaa aikaa enemmän. Aikaa olla yksin. Itsestä tuntuu, että se ahdistus itselle kaamosaikana tulee siitä, jos en saa olla hitaampi, en saa olla välillä yksin tai en saa levättyä tarpeeksi eikä siitä, että minulla olisi kiire. Kaamosaikaan en ole niin sosiaalinen kuin kesä aikaan. Kesällä haluan tehdä ja kokea asioita enemmän. Olen enemmän avoin ympäröivään maailmaan. Nyt taas tykkään käpertyä itseeni ja elää omassa kaamoskuplassani. Oma piiri rajoittuu kotiin, perheeseen ja työhön. 

Kaamosoireet voivat monilla pahentua, niin että mieliala on kovin matala ja mitään ei saa oikein aikaiseksi. Netistä löytyy paljon hyviä keinoja helpottamaan oireita. Kaamosaikana helpotusta monille on tuonut kirkasvalohoito ja se on tutkitusti tehokkain keino kaamosväsymykseen. Itseltänikin kirkasvalolamppu löytyy kotoa ja sen loisteessa aamuisin “paistattelen” ja se on kyllä auttanut.  Kaamosaikaankin on kirkkaita päiviä ja silloin kannattaa mennä ulos ja nauttia valosta. Mielestäni jokaisen suomalaisen pitäisi myös syödä kaamosaikaan D-vitamiinia. D-vitamiini varastot tyhjenee parissa kuukaudessa, niin talviaikaan d-vitamiinilisä ei ole pahitteeksi. D-vitamiini auttaa monilla mielialaan, muistiin ja vastustuskykyyn. 

Mitäs, jos me annettaisiinkin kaamokselle mahdollisuus sallia itselle arjen keskellä vähän enemmän lepoa, yrittää vähän vähemmän, antaa aikaa itselle. Jos jotain ei jaksa tehdä, niin sallia sekin, että se on ihan ok, eikä kokea syyllisyyttä tekemättömistä asioista. Tehdä niitä asioita, mistä tulee hyvä olo. Käydä lenkillä, tavata ystäviä tai olla yksin, lukea, nukkua päiväunet hyvällä omalla tunnolla, mennä kylpylään tai hemmotella itseäsi muutoin.
Mitäs jos selviytymisen sijaan nauttisitkin tästä pimeästä ajasta. Koen, että meillä on Suomessa erityinen rikkaus se, että on useampi vuodenaika ja jokaisessa on oma viehätyksensä ja tämän ajan yhtenä viehätyksenä on kaamos. Otetaan nyt Kaamos vastaan kuin vanha ystävä, joka nähdään pitkästä aikaa. Halaa sitä ja kuuntele, mitä kaamos haluaa sinulle kertoa.

Terkuin,

Kirsi